Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Paluu menneisyyteen, pikakatsaus pitkään blogitaukoon!

Hupsistaheijaa, täällä ollaan taas! Linjoilla tuskin on montaa lukijaa, mutta tarve kirjoittaa ja analysoida omaa kulutuskäyttäytymistä ja talousaiheita on yhä olemassa. Ilokseni huomasin, että en ole ainut pidemmän tauon jälkeen blogiastialle palannut, ja se motivoi taas kaivamaan blogin naftaliinista. Pitkän tauon syyt lyhyesti: perhettämme kohtasi vuosien lapsettomuus ja siihen liittyvät lääketieteelliset hoidot, jotka lopulta veivät voimat ja kiinnostuksen omiin harrastuksiin. Rahalla on kovin vähän merkitystä silloin, kun et voi ostaa sitä mitä palavasti tahdot. Onnemme kääntyi lopulta, ja kesällä 2019 saimme tietää tulevasta perheenlisäyksestä. Ihan todeksi en tainnut tätä uskoa ennen kuin maaliskuussa 2020 sain vauvan syliin asti! Emme olleet ainoita, joiden elämä mullistui maaliskuussa 2020, vaan surullisen kuuluisa pandemia iski Suomeen. Ei tullut ihan sellainen vauvavuosi kuin olin kuvitellut ja toivonut. Stressitekijä toisensa perään aiheutti sen, että jopa oma kirjanpito jä